Ilkka Vuorinen

Tällä sivulla Ilkka Vuorinen esittelee itsensä sekä 50 valitsemaansa hääkuvaa.

Kerro lyhyesti itsestäsi
Olen -82 syntynyt valokuvaaja Helsingistä. Vietin lapsuuteni ja teini-ikäni Järvenpäässä ja Espoossa, joten paikallistuntemusta löytyy kattavasti Uudeltamaalta. Olen kuvauksen lisäksi kiinnostunut musiikista ja menemisestä. Asun yhdessä avopuolisoni kanssa.

Määrittele hyvä valokuvaaja
Hyvällä valokuvaajalla on näkemystä ja kokemusta. Kyky löytää kaikista tilanteista mielenkiintoisia kuvakulmia, ja onnistua silloinkin kun olosuhteet ovat haastavat.

Mikä mielestäsi on hääkuvaajan työssä parhainta?
Hääkuvaajan työssä parasta on erilaisten ihmisten kanssa työskentely. On hieno fiilis kuvata toiselle yhtä elämän tärkeimmistä päivistä ja ottaa vastuu muistojen taltioimisesta.

Omakehu haiskoon eli kerro miksi olet hyvä hääkuvaaja?
Tulen toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Toimin hääpäivänä myös hääparin oikeana kätenä ja autan kokemukseni myötä myös muissa häihin liittyvissä kysymyksissä, vaikka ne eivät valokuvausta varsinaisesti koskisikaan. Lisäksi saan varmoja tuloksia vaikeissakin olosuhteissa.

Mikä on mieleenpainuvin muistosi hääkuvaukseen liittyen?
Jokaisissa häissä tulee asioita, mitä mielellään muistelee lämmöllä jälkikäteen. Tuore hääpari helikopterissa. Tuoreen hääparin kanssa puisella lautalla järvenselällä. Joskus muistelen seremonian harrasta tunnelmaa tai erityisen riehakkaita aamuyön hääjuhlia. Hienointa on nähdä hääpareja häiden jälkeen, kadulla ja parhaassa tapauksessa heidän jälkikasvua kuvatessani.

Kerro lyhyesti miksi valitsit nämä valokuvat esittelyysi?
Valitsin kuvat nopeasti ja tunteella – näistä hääkuvista tulee aina hyvälle tuulelle.